Reiki-energiahoito

Reiki on japanilainen nimi universaalille elämänenergialle, joka virtaa kaikkialla, ja joka pitää yllä kaikkea elämää. Japanin ulkopuolella Reikillä tarkoitetaan japanilaisen Usui Shiki Ryohon löytämää hoitomenetelmää, jossa saamme kyvyn aktivoida, käyttää sekä välittää elämänenergiaa. Usuin metodia voi käyttää hoitomuotona sekä apuna henkisessä elämässä. Reiki oli ja on tiibetiläisissä luostareissa käytetty tie valaistumiseen. Tiibetissä hoitaminen on toissijaista ja henkinen kehitys ensisijalla: kun pääsemme irti huolista ja negatiivisuudesta ja elämme tätä hetkeä ilman turhaa ajattelua, myös kehomme pystyy toimimaan terveenä. Todellisuudessa Reikin juuret kulkevat ajan alkuun: onhan käsillä hoidettu aina ja yhäkin ihmiset vaistomaisesti laittavat kädet eri ruumiin kohtiin ajattelematta, että se on käsillä hoitamista.

Reiki on siis paljon enemmän kuin vaihtoehtohoito, se on yksinkertaisin ja voimakkain mahdollinen energia, joka toimii puhtaasti elämän lakien mukaan. Reikiä ei voi käyttää väärin, sillä se ei kulje meidän omien ajatustemme mukaan - Reiki vaikuttaa siellä, missä sitä kulloinkin eniten tarvitaan.

Reiki vaikuttaa kaikilla olemisen tasoilla: ruumin, mielen, tunteen ja hengen tasoilla. Me muodostumme puhtaasti energiasta: kaikki kiinteä ainekin on energiaa, vain tiiviimmässä ja tiheämmässä muodossa. Me siis olemme elämänenergiaa. Elämänvoima on sama meissä kaikissa, mutta se tulee esiin eri tavoilla eri ihmisissä. Meillä kaikilla on oma välitön luonteemme ja oma lahjamme elämässä.

Reikihoidossa energiaa kanavoidaan käsien kautta hoidettavan eri kehon osa-alueille. Reiki virtaa sinne, missä kulloinkin on epätasapainoa puhdistaen ja palauttaen takaisin tasapainoon. Yksi hoitokerta voi olla riittävä, mutta suositus on vähintään kolme hoitosessiota viikon välein.

Hoitohinta (sis.alv)
50 € / 1 t
3 x Reiki-sarjahoito yht.135 €

Teen hoitoja maanantaisin HOIVA SHANTISSA, Runebergink.43, 4krs.
Keskiviikkoisin ja perjantaisin teen koti-ja yrityskäyntejä.

ajanvaraus: 050-5865168

 
 
     
     
  Ekta Hoidot Tuotteet Breema Reiki Päähieronta Elävä vesi Kurssit Yhteys